4. Mietteitä tasa-arvosta

Nuorena kuulin kaikenlaista pahaa kotona omilta vanhemmiltani. Se sattui tosi paljon ja on jättänyt tietyt henkiset haavat sisimpääni, joita kannan mukanani varmaan aina, vaikka yritän unohtaa ne.
Sanat satuttaa yhtä paljon kuin löisi toista. Henkinen haava ei vuoda verta, mutta välttämättä se ei kuroudu koskaan kiinni.

Vaikka istun tuolissa, se ei tarkoita sitä,että minulle pitäisi puhua lässyttämällä kuin vauvalle. Olen kouluja käynyt ja pärjään elämässäni kiitettävästi.
Käyn paljon tansseissa pyörätuolilla. Yritän murtaa ennakkoluuloja pois, olemalla tasavertainen muiden tanssioiden kanssa.
Uusin harrastus on toimia pyörätuolimallina eräälle mallitoimistolle. Teemme yhteistyötä plusmalli vaateliikkeen kanssa.

Jos lapsi tulee kysymään minulta, miksi istun pyörätuolissa, selitän heille asian. Lapsi ymmärtää. Selitän myös aikuiselle, jos kysyy asiallisesti.

Vaikka elämme nykyaikaa, niin silti on vieläkin ihmisille hyvin tärkeää miltä näytämme, kuinka korkealle olet itsesi kouluttanut jne. Siinä unohtuu välillä inhimillisyys, mitä oikeasti olemme.

Kaikesta huolimatta, vaikka olen kuullut aikoinaan pahaa kotona, niin omalla sinnikkyydellä olen kasvattanut itsetuntoni tähän, mitä nyt olen.

Me olemme kaikki yhtä arvokkaita

Tietoa kirjoittajasta

Ani

Olen Anita, syntynyt ,CP- vammaisena. Blogissani tulen kertomaan elämästäni teille. Elämäni on rikasta ja nyt en puhu rahasta vaan kokemuksista, joita eteeni on tullut ja tulee olemaan. Nautinnollisia lukuhetkiä.

2 thoughts on “4. Mietteitä tasa-arvosta”

  1. Rohkea, kaunis Anita! Ihailen elämänvoimaasi ❤️ Upeaa, kun jaat tarinoita kanssamme 😍

    1. Kiitos Satu ❤️. Nyt täällä mietin uusia juttuja. Nyt olen saanut möröt ulos ja keskityn nykyhetkeen 💖.

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *