Tekijä: Ani

Kesässä ollaan jo menossa kesäkuun lopussa. Kevät ja alku kesä oli vähän ankeaa oloa, kun korona-aika pelotti. Nyt alkaa olemaan jo rennommin. Itse ainakin alan elämään ”normaalia” elämää.
Ennen juhannusta aloin käymään Hangan lavalla Lavis ryhmässä. Siellä on ollut kivaa olla tervejalkaisten mukana. Paljon olen pystynyt siellä tekemään itse.

Makkaran paistaminen tietty kuuluu myös kesääni. Ollaan käyty Toivakassa.

Juhannuksena sain ensimmäiset hoitokisut Pawshake n kautta.. Juhannus siinä vierähti nopeasti. Alunperin olin kyllä suunnitellut juhannuksen Savon puoleen, mutta homma pissi kokonaan. Oltiin kotona sitten. Kävin kahdessa paikassa syöttää kisuja ja yksi oli mulla kotonani. Aattona kävin tansseissa Juurikkasaaressa avustajani kanssa. Oli ihana päästä pitkästä aikaa tanssimaan. Yöllä käytiin vielä syöttää tässä lähellä kisu ja käytiin ajelee peurungassa. Hiljaista oli. Paikka oli kiinni.

Ensi viikolla alkaa Hangan lavalla tanssit. Vihdoinkin.

Sinkkumiitti on ollut kesän aikana kolme kertaa. On ollut kiva olla mukana. Nyt viimeksi kokoonnuimme Alban rannassa. Alussa oli porukka hukassa, mutta kyllä me sitten löysimme oikeaan ryhmään. Aloin kyselee muutamalta mieheltä ovatko sinkkuryhmää. Loput osasi suunnistaa nurmikolle, kun näkivät minut 😉. Jäätelötkin saimme yhdeltä sinkulta. Kesä ja jäätelö 👍. Oli kiva hetki uusien sinkkujen kanssa . Minuakin kuunneltiin. Vesipisarat hieman sotki aikataulua.

Tämän jälkeen lähdin vielä syöttää Helvi kisun. Siellä vierähti tunti kisun kanssa. Loppu illan olin kotona. Olin tyytyväinen päivään.

Tänään kävin ostaa kotona olevalle Kisulle raapimapuun. Oli tässä lähellä. Omistajalle laitoin kuvia. Oli yllättynyt. Saan Kisu Nappulan pitää viel tiistai iltaan asti. 💗.

Olemme eläneet jo toista kuukautta korona ajassa. Itselläni alkaa olla jo mitta täynnä tätä eristyksessä elämistä.

Alussa ei oikein tuntunut missään. Harmitti tietty, kun tanssit loppui kuin seinään. Nyt,kun olen toista kuukautta elänyt elämää, että käymme kaupassa kerran viikossa, fysioterapia on otettu pois Kelan toimesta.

Alkaa tuntumaan, että mun on kohta höllättävä omia rajoituksia, ettei ihan pimahda. Pakko kohta tavata ihmisiä joita mulla on ikävä.

Koulut aukaisee peruskoulut 14.5. auki pariksi viikoksi. Minusta se on tyhmä veto. Miksi vaivautua avaamaan pariksi viikoksi koulut, kun sen jälkeen alkaa kesäloma. Turhaan lapsia vaarantaa parin viikon vuoksi. koronaan. Eihän sitä tiedä mistä saa tartunnan jos saa, mutta kuitenkin on uhkarohkeaa testata lapsilla tuleeko tautia. Mitäs sitten, jos perheessä on riskiryhmään kuuluva perheenjäsen?

Käymme kaupassa, niin mulla on hanskat kädessä. Pesemme kädet hyvin, kun tulemme kotiin.

Yhtään ei tiedä, kuinka kauan tämä tila on läsnä. Terveys tietty ykkösasia. Mulla on vastuu myös työntekijöiden terveydestä.

Olen hankkinut tänne tarvittavat kasvosuojuksia .

Pari viikkoa sitten meillä oli mallikoulutusta Ootd n tiloissa. Kouluttaja opetti meille, kuinka kävellään ja käyttäydytään muotinäytöksessä sekä kuinka puetaan päälle, ettei meikki sotke vaatteita. Aloimme sitten harjoittelemaan kävelyä. Yksi meidän malli työnsi mun pyörätuolia . Liikkeen myyjä teki videolle, että näemme, miten meni ja mitä on korjattavaa. Ensin menimme yksin ja sitten kolmen porukassa. Minä etukeulassa ja kaksi mun takana. Seuraava kierros menin siten, että olimme saaneet valita vaatteen, jota halusimme esitellä. Itselläni oli päällä kaunis kukallinen bomperi. Moni sanoi, että olin valinnut juuri mun värisen bomperin. Koulutus oli kiva

Koulutuksen jälkeen lähdimme Amarilloon syömään ja vähän juhlimaan vetäjämme synttäreitä etukäteen. Perheensä oli myös mukana, miehensä ja vanhempansa. Tytär oli kotona kisujen kanssa . Tilaisuus oli lämminhenkinen rauhallinen. Itsekin sain syötyä ilman jännitystä. Syötyämme porukka lähti vielä juhlimaan muualle. Itse lähdin avustajani kanssa kotiin kaupan kautta.

Koulutustilaisuudet on kivoja. Seuraava on meikkikoulutusta ensi kuussa.

Tänään vietettiin ystävänpäivää. Mielestäni jokainen päivä on ystävän päivä ja kaikkea muutakin, mutta joku on keksinyt tuoda Suomeenkin Valentine Day n. Kävimme muutaman pyörätuolitanssikerholaisen kanssa tanssittamassa Palvelutalolla asukkaita ja päiväkeskuksessa olleita. Olen itse asunut siellä joskus muutama vuoden. Olimme siellä kolmisen tuntia. Tanssimme ja välillä oli kahvit päiväkeskuksen puolella. Saimme antaa iloa toisille. On hyvä, että on tällaisia taloja heille, jotka eivät pysty muualla asumaan.

Käyn tansseissa melkein viikoittain. Tanssiharrastuksen aloitin reilu 10 vuotta sitten.

Aluksi kävin harvakseltaan jossain jotakin bändiä kuuntelee. Sitten aloin käymään viikoittain lähellä tai kauempana keikoilla. Vuonna 2015 ostin oman auton. Se on helpottanut paljon mun liikkumista. Alkoi keikkamatkat pitenemään ja tangomarkkinoilla käynti tuli kesäisin myös mukaan. Tangomarkkinoilla olen käynyt 3-4 kertaa Seinäjoella. Siellä näkee aina tuttuja ja musiikki yhdistää. Siellä on aina se mahtava tunnelma. Satoi tai paistoi. Viime vuosina on ollut myös SMORK kisa, joka tuotiin Ylläs Soikoon tapahtumasta Seinäjoelle. Kyösti Mäkimattila sai luvan. SMORK=Suomen Mestari Orkesteri Kisa. Kisassa kilpailee bändit solisteineen . Eka SMORK voittaja Seinäjoella oli Tanssiorkesteri Kaiho, sitten Komiat ja viime kesänä Neitoset. Kaiho ja Komiat ovat mun suosikkeja.

Käyn tansseissa. Tykkään aina istua lavan edessä kuuntelee solistia. Suosikkeja mulla on Heikki Koskelo, Jari Greg, Saija Tuupanen, Kaiho, Jarno Kokko, Antti Ahopelto, Benjamin Enroth, Sami Rosholm, Kyösti Mäkimattila, Souvarit ja varmaa tulee vielä uusia tuttavuuksia. Heikki Koskelon kanssa käymme keikkansa jälkeen pyörähtää parketilla. Samoin kesällä kävi Antti Ahopellon kanssa, kun näimme toka kerran. Solistien kanssa tulee juteltua keikan jälkeen niitä näitä. Keikoilla teen myös videoita. Tanssin toki oman avustajani kanssa. Tilaa aina löydämme parketilla.

Musiikki on ollut aina mun elämässä mukana. Lapsena soitin kotona haitaria ja koulun joulujuhlissa. Musiikki rentouttaa ja vie pahat fiilikset pois. Tanssikeikkojen jälkeen olen kuin uusi ihminen.

Tansseissa on voimaa.

Keitä olemme. Me jokainen synnymme omana itsenämme, mutta kyllä meissä on suvun perimää.

Olen iloinen, pilke silmäkulmassa, huumorilla höystetty ,raitis,puhelias , sisukas nainen. Nämä piirteet tulee karjalaisesta mummostani. Hän oli lämmin ihminen, joka otti aina minut ilolla vastaan, kun nähtiin. Ikinä hän ei riidellyt kenenkään kanssa. Itse myös rakastan rauhaa. Mummolla myös tanssijalkaa vipatti, kuten minullakin. Mummo ajatteli muita ensin ja sitten vasta itseään. Olen samanlainen. Mummo oli sisukas nainen, kuten minäkin.

Äidiltä olen perinyt päättäväisyyden, en anna helposti periksi. Äitini tykkäsi olla kameran edessä, kuten minäkin. Nuorekkuus tulee myös äidiltäni 😉.

Musiikki ja tanssi, olen perinyt vanhemmiltani. Käyn paljon tansseissa. Kotoa muistan lapsuudesta avokela mankalta tangon satumaa. Kuuntelimme paljon musiikkia. Tätä nykyäänkin kuuntelen ja tanssin vanhaa tanssimusiikkia.

Isältä olen saanut taidon, kuinka olla hyvä myyntitykki . Tykkään käydä myymässä kirpparilla ylimääräistä pois ja muutenkin isältä perinyt kiinnostuksen autoihin.

Eläinrakas olen ollut aina. Kotona meillä oli aina jokin lemmikki. Kissoja, koiria, undulaatteja, pieni hiiri ja hamsteri.

Kummasti sitä löytää suvusta piirteitä joita itsellä on.

On tammikuu loppupuolella kalenteri. Lunta on tullut taas ihan riittämiin ja kaupungin auraus ei oikein kulje tarpeeksi usein. Tänä talvena onneksi on ollut vähemmän lunta kuin vuosi sitten. Asun kaupungin vuokra-asunnossa. Monesti jään miettimään, pääsenkö parkkipaikalle autolleni vai istunko kotona neljän seinän sisällä. Tänään oli onneksi pihassa aurattu sen verran, että pääsin avustajan kanssa parkkipaikalle siivoamaan autoa lumen alta. Sain samalla oltua hieman ulkona. Auto löytyi lumen seasta. Sitten alkoi lumikolan työntö. Lumet pois auton ympäriltä, että pääsen autoon. Ennen vanhaan aura kävi joka aamu. Ei nykyään. Säästöä, säästöä… Vuokrat kyllä nousee joka vuosi ja palvelut huononee. Pyörätuolilla ei niin vaan mennä lumessa, jos ei ole voimamies matkassa.

Mihin tämä maailma on menossa?

Olin eilen 25.1. casting tilaisuudessa. Elegance Fashion Finland ,vaateliike Ootd .

Haastattelimme uusia malleja. Olin vähän niinkuin sivusta seuraaja. Loppuaikana kerroin muutamalle kuinka kivaa puuhaa on olla plusmallina. Unohtaa omat kilot, nauttia olemassa olosta juuri sellaisena kuin olemme. Itselläni on pyörätuoli alla, mutta se ei estä mua olemalla mallina. Jokaisella meistä on oman näköinen kroppa ja voimme olla siitä ylpeä. Hyvä me.

Onni

Onni tulee luoksesi yllättäen.
Sitä ei voi ostaa mistään eikä
tilata postimyynnistä
Se vain tulee jostain.
Kukaan ei tiedä missä
onni asuu.

Ystävyys

Ystävä on lämmin käsi, katse ja hali.
Ajatukset samansuuntaiset.
Kävelit elämääni juuri silloin, kun tuntui, että maailma kaatuu edessäni.
Otit vastaan avosylin. Ystävyyden tie on yhteinen.

Tapahtui

Tulit kuin tulenliekki,
suuntatähtenä elämääni.
Jotakin syttyi sydämeen yksinäiseen.
Toit tullessasi valon.
Olethan lähelläin.

Ystävälle

On mulla ystävä hyvä
ja ystävyys syvää.
Eipä toista ole
samanmoista.
Lämmin, hellä pehmoinen.
Olet korvaamaton ihminen mulle.
Kiitos kuuluu sulle.

Miskan paluu ❤️

Saavuit kuin tulenliekki tänään luoksemme takaisin. Muotosi on nyt vain toinen.  Olet kotona ja minun sydämessäni, yksi suuntatähti taivaalla lisää.
Tiedän , että synnyit uudelleen elämääni toisessa persoonassa. 
Olet aina minun ❤.

Olen joskus haaveillut, että pääsisin esittelemään toisille vaatteita. Kerran näin Facebookin seinällä videon, jossa erilailla vammaiset oli muotinäytöksessä esittelee vaatteita. Itse aloin haaveilemaan,että olisipa Suomessakin tällaista toimintaa.. Tykkään myös olla kameran edessä. Kului varmaan noin vuosi tästä haaveiluhetkestä,kun minulla oli uusi avustaja haku Mol sivulla, koska pitkäaikainen työntekijäni muutti muualle ja minun piti etsiä uusi työntekijä itselleni. Avustaja ehdokkaista kävi muutamia. Valitsin heistä sitten yhden, Aloitimme työt ja pikkuhiljaa aloimme juttelemaan minun haaveista. Jutellessa tuli ilmi, että hänellä on mallitoimisto pluskokoisille . En osannut vielä arvata siinä vaiheessa, että olisimme joskus toistemme pomot 😉. Haluisin kerran otattaa muutaman kuvan itsestäni kotona omissa vaatteissa. Innostuin , kohta minulla oli Instagramissa kuvia ja linkki , mihin mallitoimistoon kuulun. Tästä lähti tieni plusmallina. Nyt olen ollut muiden mallien kanssa jo meikkikoulutuksessa marraskuussa. Joulukuun alussa minusta otettiin ensimmäiset kuvat liikkeelle O.O.T.D lle.. Myyjä halusi mukaan ”erilaisen” mallin. No tässähän minä 😉. Pyörätuolia käyttävä malli. Kuvattiin kolmea eri vaatetta. Kuvat pääsi Facebookin O.O.T.D liikkeen seinälle. Olin tosi tyytyväinen ja innoissani. En ole koskaan osannut toivoa, että olisin joskus malli.Tällä viikolla lauantaina on Casting-tilaisuus. Keväällä pääsen uusiin kuvauksiin O.O.T.D lle, Kevätmallistoa kuvataan sitten .

Ennen kuin minusta tuli plusmalli, välillä inhosin itseäni, kilojani, ikääni. Nyt olen lopullisesti sinut itseni kanssa ❤️.

Silmät

Silmät on sielun peili sanotaan.
Niistä.näkee paljon.
Silmillään ei voi valehdella, vaikka suu sanoisi muuta.
Siksi on hyvä aina katsoa ihmistä suoraan silmiin, kun puhut hälle.
Silmistä näkee totuuden.

Rakkaani

Rakkaani, mitäkö mietin sinusta. Mietin sinun rakkauttasi minuun. Pehmeää ääntäsi, suudelmiasi, lempeitä käsiäsi, jotka hyväilee minua. Katsettasi, joka syö minut kokonaan. Hymysi valloittaa minut täysin.
Kaikki mitä sinussa on , on rakastettavaa❤️.
Rakas 💖

ONNI

Onni , mitä se on ?
Avarakatseinen sydän.
Se on ystävän lämmin käsi
ja iso hali.
kun minua maailma riepottaa
sinne tänne.
Luottamus kauniiseen huomiseen.
Onni on laittaa tanssikengät jalkaan.

Sisäinen polte.

Ulkona on kylmä, mutta sisälläni leiskuaa polte.
Polte toiseen ihmiseen.
Missä sinä olet, jota haluaisin rakastaa?
Sinä, jolta saisin rakkautta, voisin kaivautua syliisi lämpimään, olla vain, aivan hiljaa.
Kerro missä olet.
Tunnetko sinäkin samoin?

Joulu

Mitä se on?
Lasten riemua. Lasten tähtisilmät.
Joulukuusen ja pipareiden tuoksua.
Lämpöä ihmisten välillä, rakkautta❤,
Joulun tähti🌟.
Yksinäisille ihmisille vuoden vaikeinta aikaa.

Nuorena kuulin kaikenlaista pahaa kotona omilta vanhemmiltani. Se sattui tosi paljon ja on jättänyt tietyt henkiset haavat sisimpääni, joita kannan mukanani varmaan aina, vaikka yritän unohtaa ne.
Sanat satuttaa yhtä paljon kuin löisi toista. Henkinen haava ei vuoda verta, mutta välttämättä se ei kuroudu koskaan kiinni.

Vaikka istun tuolissa, se ei tarkoita sitä,että minulle pitäisi puhua lässyttämällä kuin vauvalle. Olen kouluja käynyt ja pärjään elämässäni kiitettävästi.
Käyn paljon tansseissa pyörätuolilla. Yritän murtaa ennakkoluuloja pois, olemalla tasavertainen muiden tanssioiden kanssa.
Uusin harrastus on toimia pyörätuolimallina eräälle mallitoimistolle. Teemme yhteistyötä plusmalli vaateliikkeen kanssa.

Jos lapsi tulee kysymään minulta, miksi istun pyörätuolissa, selitän heille asian. Lapsi ymmärtää. Selitän myös aikuiselle, jos kysyy asiallisesti.

Vaikka elämme nykyaikaa, niin silti on vieläkin ihmisille hyvin tärkeää miltä näytämme, kuinka korkealle olet itsesi kouluttanut jne. Siinä unohtuu välillä inhimillisyys, mitä oikeasti olemme.

Kaikesta huolimatta, vaikka olen kuullut aikoinaan pahaa kotona, niin omalla sinnikkyydellä olen kasvattanut itsetuntoni tähän, mitä nyt olen.

Me olemme kaikki yhtä arvokkaita

Vuonna 1990 muutin pois palvelutalosta, koska katsottiin, että pärjään muuallakin asumassa henkilökohtaisen avustajan turvin. Sain asunnoksi 45 neliön kaksion. Sain myös lisätunteja avustamiseen. Avustajatunteja oli jo tarjottu minulle palvelutalosta asuessa kodin ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan. Nyt varsinkin oma elämä alkoi. En ollut kenenkään silmätikkuna. Palvelutalossa oli hyvä aloittaa itsenäinen elämä. Kokeilla siipiään. Tyhjästä aloitin. Kotoa lähtiessä mukana oli vaatteet, muutama astia ja matto.

Kotona pidettiin ”kurissa ja nuhteessa”. Kaksio oli kivan kokoinen yksin asua kissani kanssa.

Kummipoikani syntymä oli mulle seuraava iso juttu. Hän asui ja asuu edelleen Kajaanissa. Poikaa näin paljon, kun oli pieni.

Itselläni alkoi biologinen kello tikittää myös. Tutustuin mieheen kirjeenvaihdolla. Silloin ei ollut mulla kännykkää, ei nettiä. Hidasta oli odottaa kirjettä kerran viikossa 😉 . Muutimme sitten yhteen ja aloimme haaveilee perheestä ja isommasta asunnosta. Olimme menneet kihloihin. Vuosi ootettiin uutta yhteistä kotia❤️. Luulin, että ongelmat ratkeaa, kun muutamme isompaan asuntoon. Meillä oli välillä ongelmana miehen juominen. Muutimme kolmioon ja saimme miehen omat tavarat myös sinne. Meillä oli koti. Aloimme suunnitella häitä toukokuulle. Mies alkoi liikaa viihtymään naapureissa jossa oli viinaa. Aloin vakavasti miettimään, menenkö naimisiin miehen kanssa, joka ei arvosta minua naisena. Peruin sitten häät ja mies otti sen hyvin raskaasti. Vein hänet sairaalaan viikoksi hoitoon. Erosimme sitten. Avoliitto kesti parisen vuotta. Päätös oli vaikea, koska olin niin toiveikas ja sisukas, että kyllä minä rakkaudellani saan miehen raittiiksi ❤️. Sitten alkoi taas sinkkuna eläminen. Taas olin helpottunut ja ajattelin, että miksi tässä taas kävi näin? Ensin kotona äiti ajaa minut henkisesti nurkkaan ilkeyksillään , sitten avomies tekee saman 😢.

Eron jälkeen otin kaksi kissaa seurakseni, Otto ja Miihu. Olivat äiti ja poika. Aloin elää rauhallista koti elämää ilman pelkoa. Huokaisin. Otin myös kolmannenkin kissan., Eetun.

Vuodet vieri. Aloin uskaltaa taas ottaa yhteyttä miehiin.. varovaisesti.

Kävin Kelan kuntoutus kursseilla 2×2 vko/ vuosi. Pysyin hyvässä kunnossa.. Siellä tutustuin erilaisiin miehiin. Elämä hymyili.

Asuin kotona aikuisikään asti. Kotona elämä oli vähän niin ja näin. Vanhempani eivät koskaan oikein tottunut ajatukseen, että heidän ainoa lapsensa on vammainen, vaikka minun vamma on vain liikkumisessa. Koulussa pärjäsin kiitettävästi. Vietin paljon aikaa yksin kotona. Monesti äiti purki kiukkua minuun, aivan kuin olisi mun syy, että olen liikuntavammainen. Kouluaikaan vietin kesiä paljon mummoni luona, jossa mulla oli hyvä olla. Mummosta minulle tuli hyvin läheinen, minua rakastava ihminen. Mummon kanssa teimme kaikkea kivaa. Asuivat papan kanssa saaressa. Enoni asui siellä myös. Mummoni luona hauskinta oli kalastus aamuin illoin. Vedimme isoja ahvenia pintaongella.

Aloin kaipaamaan kotoa pois muuttoa. Neljä vuotta odotin, että pääsen muuttamaan palvelutaloon samassa kaupungissa. Se aika koitti vihdoinkin. Tuntui hyvin vapauttavalle päästä kokeilee omia siipiään. Siitä minun ikioma elämä alkoi. Asuin palvelutalossa 3,5 vuotta. Alussa elo siellä tuntui kivalle. Ja olihan se kivaa. Suurin osa asukkaista oli minun ikäisiä. Aloin saamaan enemmän kontaktia muihin. Aloin elää ”normaali” elämää. Rohkeutta alkoi tulee enemmän tutustua myös miehiin. Asuntona minulla siellä oli 32 neliön yksiö. Ystävystyin siellä asuessani naiseen, jolla oli kissa. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Myöhemmin hänestä tuli kummipoikani äiti.

Seuraavassa jutuissani taas lisää.