Ensimmäinen juttuni blogissani

Hei !
Olen syntynyt cp-vammaisena. Mitäkö vammani tarkoittaa. Se on syntymähetkellä hapenpuutteesta johtuva tila, joka on aiheuttanut aivoissa vauriota, siellä mikä säätelee liikkumista ja hieman puhumista.

Ennen kouluikää kävin erityislastentarhaa. Koulun aloitin cp-luokalla, jossa myöhemmin aloin suorittamaan yksityisesti keskikoulua, jonne siirryin sitten myöhemmin.
Keskikoulu oli 32 oppilaan luokka. Kaksi viimeisintä kouluvuotta olin tässä isossa luokassa.
Olin ujo siihen aikaan, mutta pojat alkoi jo kiinnostaa. Koulu loppui ja jäin miettimään mitä sen jälkeen.
Kävin työväen opistossa ruuanlaittokurssin. Kotona opettelin leipomaan.
Kotoa muutin omilleni .Se oli siihen aikaan elämäni suurin ilonaihe. Alkoi oma elämä. Kokeilin kantaako omat siipeni. Ja ovathan ne kantaneet.

Olen työnantaja henkilökohtaisille avustajilleni. Tarvitsen toisen ihmisen apua joka päivä. Elämäni on tapahtuma rikasta elämää. En ole jäänyt nurkkaan kyyhöttämään, suremaan vammaani. Kotona kävelen jonkun verran rollin avulla ja ulkokäyttöön on pyörätuoli ollut kuusi vuotta.
Seuraavissa jutuissani kerron lisää.🌷.